Rajaimet
Uutiset (1295)
RSS
Euroopan komissio ehdottaa, että yrityksille koituvia vuotuisia hallintokustannuksia leikataan 400 miljoonalla eurolla jo aiempien yksinkertaistamistoimien kautta tavoitellun 8 miljardin euron lisäksi.

Onko organisaatiossa kehitystarve, johon paikalliset tai alueelliset resurssit eivät riitä? Tai kenties idea hankkeesta, joka kannattaisi toteuttaa laajemmassa yhteistyössä? Central Baltic -ohjelman ohjelmakauden 2021–2027 viides ja näillä näkymin viimeinen laajamittainen rahoitushaku on käynnissä.

Eduskunnan kirjasto on julkaissut Euroopan unionin oikeusjärjestelmää ja unionin lainsäädäntöä koskevan lukulistan. Eduskunnan kirjasto on yksi EU-tallekirjastoista Suomessa. Lukulistalle on koottu valikoima teoksia, jotka käsittelevät Euroopan unionin oikeusjärjestelmää ja sen kehitystä.

EU hyväksyi uuden Venäjän vastaisen pakotepaketin, jolla lisätään painetta maan jo ennestään hauraalle taloudelle. Pakotepaketilla lisätään uusia tuotteita vientirajoitusten piiriin, jotta Venäjä ei saisi haltuunsa sotilaskäyttöön tarkoitettua teknologiaa.

Oletko kielitaitoinen juristi ja kiinnostunut kansainvälisestä urasta? Luxemburgissa sijaitseva Euroopan unionin tuomioistuin hakee palvelukseensa muun muassa viron-, suomen- ja ruotsinkielisiä juristi-lingvistejä (palkkaluokka AD 7, alkupalkka noin 7600 €/kk).

Euroopan tilintarkastustuomioistuimen suomen kielen käännöstiimissä Luxemburgissa on kaksi kääntäjän paikkaa avoinna. Paikkaa voivat hakea EU-virkamiesten ja EPSO-kilpailun läpäisseiden lisäksi myös muut. Hakijoilta ei edellytetä oikeustieteen tutkintoa. Hakuaika päättyy 26. toukokuuta.

Komissio ehdottaa sääntöjä, joilla helpotetaan turvallisen kolmannen maan käsitteen soveltamista EU-jäsenmaissa. Uudet säännöt nopeuttavat turvapaikkamenettelyjä tinkimättä turvapaikanhakijoita koskevista oikeudellisista suojatoimista tai heidän perusoikeuksiensa kunnioittamisesta.

Komissio jakaa vetyhuutokaupan kautta yhteensä 992 miljoonaa euroa innovaatiorahastosta 15:lle uusiutuvan vedyn tuotantohankkeelle Euroopan talousalueella. Yksi näistä hankkeista sijaitsee Suomen Kristiinankaupungissa.

Vuosi 2025 alkoi EU:n taloudessa hieman odotettua vahvemmin. Unionin talouden ennustetaan jatkavan maltillista kasvuaan tänä vuonna. Kasvun odotetaan piristyvän vuonna 2026 lisääntyneestä maailmanpoliittisesta epävarmuudesta ja kaupan jännitteistä huolimatta.

EU ja Yhdistynyt kuningaskunta ovat sopineet yhteistyön tiivistämisestä useilla aloilla, varsinkin turvallisuuden ja puolustuksen yhteisessä kehittämisessä. Tämä kumppanuus hyödyttää molempien osapuolten lisäksi myös Ukrainaa.