


Uutiset

Suomalaiselle Baltic Sea 3D Wrecksite Ontology -hankkeelle on myönnetty vuoden 2025 Euroopan kulttuuriperintöpalkinto eli Europa Nostra -palkinto. Tänä vuonna tämä Euroopan arvostetuin kulttuuriperintöpalkinto myönnettiin yhteensä 30 hankkeelle, aloitteelle tai henkilölle.

Euroopan komissio on alkanut koota uutta eurooppalaista kansalaispaneelia, jonka jäseniksi valitaan satunnaisotannalla rivikansalaisia kaikista EU:n 27 jäsenmaasta. Paneelin aiheena on sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus.

Euroopan komissio ja EU:n ulkoasiainedustaja ovat esittäneet tänään yhteisen vision unionin ulkoisesta toiminnasta digitaalipolitiikassa. Digitaalisella vallankumouksella on valtava vaikutus talouteen ja yhteiskuntiin ympäri maailmaa, ja geopoliittinen tilanne on haastavampi kuin koskaan.
Ajankohtaista

Suomi, Ruotsi ja Itävalta liittyivät Euroopan unioniin 1.1.1995. Edustusto ja yhteistyökumppanit järjestävät vuonna 2025 jäsenyyttä juhlistavia tapahtumia ja tuottavat sisältöä sosiaaliseen mediaan. Seuraa siis tapahtumakalenteriamme ja somekanaviamme!


Poimintoja

Euroopan unionin toimielimet ja virastot tarjoavat kiinnostavia työmahdollisuuksia asiantuntijoille ja ammattilaisille. EU on monipuolinen, haastava ja palkitseva työympäristö sinulle, joka haluat osallistua eurooppalaiseen yhteistyöhön ja rakentaa kansainvälistä uraa.

Vaikuta EU:n lainsäädäntöön osallistumalla julkisiin kuulemisiin, osallistu lakiehdotuksen tekemiseen eurooppalaisen kansalaisaloitteen kautta ja ota kantaa Euroopan tulevaisuuteen!

EU rahoittaa hankkeita ja ohjelmia, jotka perustuvat yhdessä asetettuihin poliittisiin tavoitteisiin. EU-tuella toteutetaan esimerkiksi ympäristöön, tutkimukseen, aluekehitykseen ja sosiaaliasioihin liittyviä hankkeita. Tutustu suomalaisiin EU-rahoitusta saaneisiin hankkeisiin.